Kokoustila Helsingissä - tule Park Hotel Käpylään

Kokouspaikkana sijaitsemme aivan keskustan tuntumassa, mutta kuitenkin ruuhkien ulkopuolella, joten omalla autolla saapuminen on helppoa. Maksutonta pysäköintitilaa löytyy ympäröiviltä kaduilta runsaasti. Julkisilla kulkuvälineilläkin pääsee nopeasti ja lähelle hotellia.
Tarjoamme käyttöönne monipuoliset kokoustilat tarvikkeineen. Datatykin käyttö ja nettiyhteys kuuluvat kokouspakettiin. Päivän kokouslounas on helposti löydettävissä kokousmenuista.
Kokoushuone -linkin kautta pääset katsomaan suurimpien kokoustilojemme pohjakuvaa yleisimmin käytetyissä pöytämuodoissa. Lisäksi hotellissamme on sopivia tiloja myös pienemmille kokouksille: Kokoustila 6 enimmillään kuudelle ja Aulakabinetti 12 osallistujalle.
Suurin mahdollinen henkilömäärä yhdessä kokoustilassa on 120 henkilöä, tällöin tilat 1 ja 4 yhdistetään.
Kokoustiloja ja niiden kalustusta voidaan muuntaa tarpeidenne mukaan ja tarjoilut järjestetään toivomallanne tavalla. Äänieristetyillä väliseinillä tilat voidaan jakaa sopivan kokoisiksi.
Kokoustilat sijaitsevat hotellin toisessa kerroksessa omassa rauhassaan. Kokouslounas tarjoillaan hotellimme ravintolassa ja aamu- sekä iltapäiväkahvi on esillä kokoustilojen aulassa. Meillä on mahdollisuus myös osapäiväkokouksiin ilman tarjoiluja, tällöin maksat vain tilavuokran
Kokoustiloissa on vakiovarusteina piirtoheitin, valkokangas, fläppitaulu ja dataprojektori. Pyynnöstä toimitamme tilaan myös CD-soittimen, television ja videonauhurin. Av-välineet sisältyvät kokouspaketin hintaan.
Kaikissa kokoustiloissamme on WLAN ja LAN internetyhteys.
Myyntipalvelumme auttaa mielellään sopivimman kokonaisuuden suunnittelussa.
Kokoustilakoot
| Kokoustila 1 | 60 henkilöä | 103 m2 |
| Kokoustila 4 | 30 henkilöä | 65 m2 |
| Kokoustila 6 | 6 henkilöä | 12 m2 |
| Aulakabinetti | 12 henkilöä | 29 m2 |
| Ravintolakabinetti | 12 -16 henkilöä | 26 m2 |
Koska kokoustilamme ovat hyvin muunneltavissa, yhdistettävissä ja jaettavissa, kysy myyntipalvelustamme teille sopivinta vaihtoehtoa. Yllä olevat henkilömäärät ovat ohjeellisia.
| Park Hotel Käpylä Pohjolankatu 38 (kartta) 00600 Helsinki Puh. (09) 799 755 Lähetä sähköpostia |
